Tempo Oulu kiittää vuodesta 2018 ja starttaa vauhdilla vuoteen 2019!


Vuosi 2018 oli hieno aloitusvuosi Tempo-toiminnalle Oulussa, jonka aikana musapajatoiminta käynnistyi kahdella koululla, Kaukovainion ja Paulaharjun kouluilla Oulussa. Vuoden huikein tapahtuma oli soitinkeräyskampanja, jonka myötä saimme lahjoituksena yli 60 soitinta kunnostettavaksi Tempo-toiminnan käyttöön. Jousisoittimia otimme jo pitkin syksyä kunnostettuina käyttöön musapajoissa ja lapset ehtivät jo esiintymäänkin soittimien kanssa. Soitinkeräyskampanjassa lahjoitettujen ja kunnostettujen soittimien sekä muutamien yhteistyökumppanien kautta toiminnalle ostettujen jousisoittimien voimin pääsemme heti vuoden 2019 alussa käynnistämään täysipainoisen jousiorkesteritoiminnan Kaukovainion koululla ja tutustumaan jousisoittimiin Paulaharjun koulun musapajoissa. Parempaa alkua vuodelle ei voisi toivoa!

Lämmin kiitos vielä vuodesta Oulun Tempo-toiminnan yhteistyökumppanit ja tukijat Oulu-opisto, Oamk, Oulun yliopiston musiikkikasvatus, ODL:n Paku-hanke, Oulun kaupunki, Kulttuuritalo Valve, Kaukovainion ja Paulaharjun koulut, Jousisoitin Mikko Karvonen, Pohjois-pohjanmaan kulttuurirahasto, Oskar Öflundin säätiö, El Sistema Finland ry., soitinlahjoittajat, musapajalaiset, vanhemmat ja opettajat!

Tästä on hyvä jatkaa vuoden 2019 toimintoihin!